Mun kevät on alkanut, päätin niin, sillä keväällä sitä on vaan jotenkin onnellisempi ja mulla on nyt oikein iloinen ja onnellinen olo! Äiti kyllä tuumas, että virallisesti se alkaa vasta huhtikuussa, mutta kyllä tuo aurinko tällä viikolla paisteli niin makiasti, että kehtasi laittaa reiskat päähän ensi kertaa sitten viime syksyn. Se tunne, kun saa vetää aurinkolasit silmille ja pyöräillä auringonpaisteessa menemään, on... no mahtava tunne. Sisustuskärpänen on myös puraissut mua, sillä uusia ideoita pulpahtelee, niin että edelliset ehtii jo unohtua, mutta kevät, ihanaa on!
torstai 21. helmikuuta 2013
tiistai 19. helmikuuta 2013
DIY säilyketölkit uusix
Vihdoin sain aikaseksi spray-tuunata haalimiani säilyketölkkejäni, joita oliki kertyny jo ihan kunnioitettavasti tuonne tiskikaappiin pyörimään. Kävin ostamassa Kärkkäiseltä mattamustan spray-maalin, jolla sitten maalata suhuuttelin nämä. Valkoisella "korjaustussilla" tein hieman tarkempaa jälkeä spraymaalauksen päälle. Kärkkäisellä oli myynnissä myös houkuttelevaa neonkeltainen kannu, jonka varmaan käyn myöhemmin poistamassa ja maalaan silläki muutaman purkin.
Seuraavat seikat kannattaa pitää mielessä maalatessa. Jos maalaat ulkona, varo kastelemasta metallipintaa lumeen/muuhun märkään, sillä maalausjäljestä tulee epätasainen. Maalatessa kannattaa käyttää pitkää tikkua, ellei eritoten halua uutta, long-term lakkausta kynsiin ja sormiin. Malta myös odottaa, että maali on kuivunut, ennenko irrotat maalarinteipit pois. Jos kuitenkin olit malttamaton Miramen asetoonillinen kynsilakan poistoaine on pelastus, sillä lähtee huti-maalit, joilta en ainakaan välttynyt!
sunnuntai 17. helmikuuta 2013
tarrakello
Löysin pari kuukautta sitten kirpparilta kolmella eurolla hopeiset (alumiinin väriset?) kellon viisarit ja numerot, jotka yksinkertaisesti kiinnitetään seinään tarrautuvalla taustallaan (tarrautuva tausta??). Taas uusi ikuisuusprojekti kainalossa saavuin kotiin ja kuten elämäni käsikirjoituksessa varmasti lukisi, nostin kelloainekset laatikkoon hyllyn perälle ja unohdin ne sinne pölyttymään. Eilen siivotessani löysin kellonalkion ja saamattomuudestani harmistuneena rupesin kellonväsäykseen. Leikkasin numeroiden taakse mattamustasta DC-fix kontaktimuovista taustan, jonka päälle liimailin numerot. Projektiin meni noin 5 minuuttia, joten voisi kyllä käydä muidenkin ikuisuusprojektien kimppuun. Tänään olisi tarkotus piristää hamstraamiani säilyketölkkejä mattamustalla spraymaalilla, sillä tämäkin projekti on odottanut päätöstään aivan liian kauan! Kuvissa kellon ohella esittäytyy Palje-kirpputorilta bongaamani sisustustikkaat, jollaisia oon tsekkaillut jo jonkin aikaa. Hintaa oli parin kympin verran, mutta koska maksoin vain noin neljäsosan sisustuskauppojen hinnoista, tavallaanhan vain säästin! ;)
tiistai 12. helmikuuta 2013
Inspis
Päivät pitenevät ihanaa vauhtia ja samalla uudet sisustusideat pulpahtelevat päähän vähintäänkin samaa tahtia. Jotenki tuo luonnonvalo saa mut ihan uudella tavalla käyntiin, oikein tarmokkaalla sellaisella. Oon asustellut tässä asunnossani kohta puoli vuotta ja sisustus on elänyt ja muuttanut muotoaan useampaan otteeseen. Koska kevät on ihan nurkan takana, niin halusin karistaa synkän keskitalven tunkkaisuuden ja saada tästä lukaalista vähän freesatumman. Oon kunnon tavaranhaalija suorastaan hamstraaja, joten haluaisin karsia "turhimmat" huonekalut pois ja ilmavoittaa tätä kämppää. Ei auta, ko roudata nuita huonekaluja ullakolle säilöön ja ehkä laittaa osa ihan myyntiin asti. Ainakin muutama ikealainen saa luvan lähtä uusiin koteihin, että voin hakea pari uutta ikealaista niiden tilalle, hehhe.. :D
Mietiskelin tänään lueskellessani sisustuslehtiä ja -blogeja, etten edes osaa kunnolla sanoa, millainen unelmieni koti olisi. Mua inspiroi enemmin fiilis, jonka tila synnyttää, kuin jokin tietty tyylisuuntaus tai juttu. Jos kuitenkin omat sisustusmieltymykset pitäisi tiivistää muutmaan sanaan, olisivat ne varmaankin: boheemi, valoisa, trashdesing sekä ripaus kitchiä ja krumeluuria. Hehheh, tiiättehän. No ette varmaan, joten ehkä helpompi, jos esittelen muutaman inspiskuvan! Mutta sanottakoon kuitenkin se, että aika ennen 80-lukua on mun juttu, enkä oikein nää itseäni uuden kalskeaan kämppään, jossa kaikki olisi modernia ja hienoa... jotenkin liian sielutonta ja tylsää makuuni!
kuvat: avotakka, kauniit kodit ja Hus&Hem
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)